Siistiä ja tyylikästä markkinointiviestintää

Faarao suunnittelee ja valmistaa mainosmateriaalia hyödynnettäväksi internetissä ja painotuotteissa. Painotuotteiden osuus suomalaisyritysten mainoskakusta on edelleen noin kaksi kolmasosaa. Internet puolestaan kasvaa kaikista mainonnan osa-alueista voimakkaimmin.

Seuraamme jatkuvasti toimialamme kehitystä ja uskallamme myös ehdottaa asiakkaillemme maailmalla hyväksi havaittuja käytäntöjä. Sinä toimeksiantajana sanot kuitenkin viimeisen sanan - meidän egomme kestää kyllä kuunnella asiakkaan näkemyksiä!

 

Verkostossa on voimaa

Käytössämme on oman tuotannon lisäksi laaja verkosto mainonnassa tarvittavia eri alojen osaajia. Oman valmistuksen lisäksi koordinoimme toimeksiannon puolestasi niin, että saat haluamasi lopputuotteen käyttöösi mahdollisimman vaivattomasti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi esitteen kääntämistä toiselle kielelle, kuvituksen hankkimista joko kuvapankista tai valokuvaajalta, painotyötä, mediavarauksia tai vaikkapa animointia.

Emme ole härkäpäisiä myöskään tuotantoketjun osalta: ehdotamme sinulle esimerkiksi mielestämme sopivaa painotaloa, mutta tuotamme yhtälailla painokelpoiset tiedostot myös sinun valitsemallesi kirjapainolle.

Mainostoimisto Faarao OyKauppurienkatu 31 A1, 90100 Oulu010 3962900toimisto (at) faarao.fi Y: 2184000-9
© Faarao Oy Faarao webservices